Uunimunakas Ron Gustafssonin tapaan

 

Täyteläinen uunimunakas valmistuu nopeasti ja on herkullinen vaihtoehto arkeen

Miksi tekisit munakkaan pannulla kun saat kokoajan olla vahtimassa ettei se pala pohjaan. Voit valmistaa kauniin kullanruskean munakkaan myös uunissa ja pellillisestä riittää isommallekin perheelle tai voit leikata sen näppärästi annospaloiksi ja ottaa vaikka seuraavana päivänä evääksi töihin.

Ravintoloissa ja joissakin hotellin aamupaloilla aikoinaan mietin munakokkelia tai munakasta syödessäni miten tästä on saatu niin ihanan täyteläinen ja kuohkea - vastaus on, että siihen on lisätty kermaa ja sen jälkeen olen sitä munaruokiin lisännyt.

Uunimunakkaaseen voit laittaa täytteeksi mitä vaan makumieltymyksesi sitten suosivatkaan. Voit tehdä kasvisversion, käyttää palvikinkkupalaa ja leikata sen kuutioiksi tai käyttää kaupan valmiita kinkkusuikaleita. Kokeile esimerkiksi lisätä sekaan paistettuja pekonikuutioita, tuoretta paprikaa ja pakkaseen säilöttyjä suppilovahveroita. Tuoreen paprikan voit lisätä suikaloituna ihan sellaisenaan ja  saat munakkaaseen sopivasti purutuntumaa.
Variaatioita on lukematon määrä, anna mielikuvituksesi laukata ja kehittele juuri sinulle herkullisin uunimunakas.

Hyvä puoli uunimunakkaassa on myös se, että voit jääkaapin jämistä tehdä herkullisen aterian. Tällä kertaa jääkaappi oli tyhjän puoleinen ja päädyin nakkimunakkaaseen.

Valmistin tämänkertaisen uunimunakkaan pienelle pellille ja käytin 9 munaa. Voit valmistaa uunimunakkaan isolle uunipellille, jolloin olen laittanut 15 munaa tai tehdä pienemmän version uunivuokaan.

Raaka-aineet

9 kananmunaa
2 dl kuohukermaa tai ruokakermaa
1 ps 175g emmental juustoraaste
paketti nakkeja 300-400g
paketti kirsikkatomaatteja
muutama rkl makeaa chilikastiketta
muutama rkl ketsuppia
suolaa, pippuria, oreganoa, paprika-ja valkosipulijauhetta

Valmistus

  1. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki kevyesti.

  2. Lisää sekaan kerma, chilikastike, ketsuppi, juustoraaste ja mausteet. Sekoita.

  3. Leikkaa nakit paloiksi ja pienennä kirsikkatomaatit.

  4. Lisää sekaan nakit ja tomaatit, sekoita.

  5. Voitele uunivuoka ja kaada massa siihen.


  6. Paista uunissa 200-asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.




Kommentit

Suositut tekstit