Coleslaw

 


Herkullinen coleslaw kruunaa aterian

Varsinkin näin talvisaikaan tuoreiden salaattien raaka-aineiden hinnat ovat todella korkealla. Silloin kannattaa hyödyntää esimerkiksi juureksia ja kaaleja.

Herkullinen itsetehty coleslaw sopii melkein ruuan kuin ruuan kanssa, valmistuu nopeasti ja on hyvä vaihtoehto perinteiselle tuoresalaatille niin talvella kuin kesällä grilliherkkujen kanssa. Kannattaa tehdä tätä herkkua kerralla reilusti sillä se säilyy jääkaapissa hyvänä useita päiviä ja maku vain parantuu sen maustuessa.

Raaka-aineet

Kastike

2 dl majoneesia

3 dl ranskankermaa

loraus omenaviinietikkaa tai balsamicoa

sitruunamehua

juoksevaa hunajaa tai sokeria

suolaa, mustapippuria, valkosipulijauhetta


Coleslaw

keskikokoinen keräkaali

6 porkkanaa

1 punasipuli

Valmistus

  1. Tee ensin kastike valmiiksi. Sekoita ainesosat huolellisesti. Kastikkeen kuuluu olla voimakkaan makuinen, makea ja hapokas, sillä kaali ja porkkana imevät itseensä paljon makua.

  2. Kuori kaalista uloimmat lehdet pois, halkaise se ja poista kanta. Raasta kaali tai suikaloi se ohuiksi viipaleiksi.


  3. Raasta porkkanat raastimen karheimmalla terällä ja pilko sipuli.


  4. Sekoita ensin suikaloidut/raastetut ainekset keskenään ja lisää sitten kastike joukkoon ja sekoita huolellisesti.

  5. Peitä kannella ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi tai mielellään yöksi.





Kommentit

Suositut tekstit